Valitse kategoria:

Fakta
0
0

Johtoon vai jälkeen? Teknologia ratkaisee Suomen ja maailman tulevaisuuden

Suomalaiset ajattelevat itsensä teknologiakansaksi. Nokia, Supercell, Rovio ja Oura ovat viime vuosikymmenten kansainvälisiä menestystarinoita. Eurooppalaisessa vertailussa Suomi sijoittuu vuodesta toiseen digitaalisen talouden ja yhteiskunnan arvioissa ykköseksi. Myös koko maailman kattavassa vertailussa olemme USA:n kanssa kärkisijoilla. Suomen vahvuuksia muihin verrattuna ovat … Lue lisää >

Fakta
0
0

Kansanedustaja Kim Berg: Kriisivalmiuden osalta tarvitaan pohjoismaista yhteistyötä

Pohjoismaiden neuvosto päätti äskettäin vuosittaisen istuntonsa Kööpenhaminassa. Istunto oli ensimmäinen fyysisesti järjestetty kohtaaminen pandemian alkamisen jälkeen. Keskustelussa käytettiin paljon puheenvuoroja siitä, kuinka koronapandemiaa olisi Pohjoismaissa voitu hoitaa yhteistyön kautta merkittävästi paremmin. Istuntoon osallistuneen Kim Bergin (SDP) mielestä nyt on katsottava … Lue lisää >

Fakta
0
0

WasaWaterCity: Uusi Setterberg!

Vanhan Vaasan palon jälkeen 1852 Carl Axel Setterberg suunnitteli nykyisen Vaasamme, sen aikaisen maailman huippumuodin mukaisine leveine katuineen, mikä soveltui hyvin myöhemmin tullutta autoiluakin varten jopa 150 vuotta. Vaikka viime vuosisadan alussa saapuneen Vaasan ensimmäisen auton ensimmäinen matka satamasta Kauppatorin … Lue lisää >

Fakta
0
0

Keskussairaala tarvitsee puolustajansa!

Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Joakim Strand on ehdolla tammikuun aluevaaleissa. Olen pohtinut asiaa pitkään, mutta lopulta päätös oli helppo. Pohjanmaan hyvinvointialueen valmistelun ohjausryhmän jäsenenä olen jo hyvin tässä työssä sisällä. Kokemuksesta voin myös todeta, että esimerkiksi keskussairaalamme asemaa on jatkuvasti … Lue lisää >

Fakta
0
0

VPS stiger – VPS liigaan!

Vaasan jalkapallokulttuuri voi  VPS:n liiganousun kautta toimia upeasti  sekä kansallisesti että myös kansainvälisesti. Nyt pitää yksityinen ja myös julkinen sektori ymmärtää ja hyödyntää jalkapallon potentiaalia. Ja paremmin kuin aikaisemmin. Myös kansalaisten on hyvä ymmärtää jalkapallon hyödyt arjessa sekä kansainvälisen kaupan … Lue lisää >

Fakta
0
0

Marko Heinonen: VAIN KASVU KELPAA TAVOITTEEKSI!

Vaasassa on tehty viime vuosina määrätietoista työtä. Talouden tasapainottamistoimet ovat tuottaneet tulosta ja isoissa kehityshankkeissa on edetty strategisten suunnitelmien mukaisesti. Isojen teollisuusyritysten investoinnit Vaasaan kertovat siitä että olemme tehneet asioita oikein.  Yksi kaupungin tärkeimmistä tehtävistä onkin uusien yritysten ja työpaikkojen … Lue lisää >

Fakta
0
0

PÄÄTÖKSENTEON KESKIÖSSÄ – IHMINEN VAI TALOUS?

Saako puhua vain rahasta vai pitääkö puhua ainoastaan ihmisistä, kun puhutaan kuntapäätöksenteosta? Nämä asetetaan monesti vastakkain ja omaa kantaa puolustellaan kiivaasti omien suojavallien takaa ja toisia syytellään rahan ahneeksi tai vastuuttomiksi tuhlareiksi.  Keskusteluissa näyttäytyy välillä ristiriitainen suhtautuminen rahaan ja talouskuriin. … Lue lisää >