Fakta
0
0

Tuolisi osaksi kansainvälistä taide- tapahtumaa?

Ainutlaatuinen kansainvälinen Butterfly -tapahtuma avaa ovensa yleisölle Vaasassa 12. elokuuta 2025 osana Wasa Futures Festivalin ohjelmistoa. Elokuun toisella viikolla Vaasassa  nähdään runsas kattaus erilaisia taiteen ja tieteen tapahtumia.  Butterfly on osallistava, yhteisöllinen ja kaikille avoin – ja me tarvitsemme apuasi! … Läs mera >

Science
0
0

WIC Science Channel: SUSTAINABLE ELECTRONICS JA PAINETTU ELEKTRONIIKKA

Elektronisen jätteen määrä maailmassa kasvaa koko ajan, sillä sen kierrätys on vaikeaa. Painettu elektroniikka voi auttaa ongelman ratkaisussa.  Painetussa elektroniikassa hyödynnetään samoja menetelmiä, joilla painetaan esimerkiksi sanomalehtiä tai aikakauslehtiä. Elektroniset, toiminnalliset komponentit tulostetaan joustaville ja keveille pohjille, kuten muoville, paperille … Läs mera >

Kolumni
0
0

Lisätulojen tienaamista leikkausten sijaan

Uudella kaudella on tavoitteena tasapainottaa Suomen valtiontaloutta. Tavoitteena ovat 4 miljardin (MRD) suorat leikkaukset. Leikkauksista huolimatta Suomen valtion velka on kasvamassa 2024 lisää 11,5 MRD. Tällä kaudella velka kasvaisi 45 MRD:lla. Suomi on rikkomassa kaikki EU:n talouden velkasäännöt. Tilanteen ”pihvi” … Läs mera >

Kolumni
0
0

VALOA PIMEYTEEN KOKO PERHEEN HALLOWEEN TAPAHTUMA

Tervetuloa koko perheen kanssa viettämään hurjan hauskaa iltaa Bock’s Corner Villageen! Luvassa on valoa ja elämäniloa sysi synkkään marraskuun iltaan. Osallistu heijastinjahtiin ja onnenpyörään, joissa jokainen voittaa yllätyspalkintoja. Discossa pääset esittelemään hurjimmat liikkeesi ja tarjolla on myös kasvomaalausta. Klo 19.30 … Läs mera >

Science
0
0

WIC Science Channel: LUOVA TEKOÄLY KASVATTAA TALOUTTA

Vuosi sitten, kun OpenAI lanseerasi ChatGPT:n avoimena ja ilmaisena versiona, tekoälyn maailma alkoi väreillä uusilla mahdollisuuksilla. Googlen Bard ja monet muut ovat seuranneet perässä, tehdessään tekoälystä tavallisen ihmisen ulottuvilla olevan arkipäivän ilmiön.  Aikaisemmat tekoälyyn liittyvät huolenaiheet keskittyivät pitkälti sen kykyyn … Läs mera >