Fakta
0
0

WasaWaterCity: Uusi Setterberg!

Vanhan Vaasan palon jälkeen 1852 Carl Axel Setterberg suunnitteli nykyisen Vaasamme, sen aikaisen maailman huippumuodin mukaisine leveine katuineen, mikä soveltui hyvin myöhemmin tullutta autoiluakin varten jopa 150 vuotta. Vaikka viime vuosisadan alussa saapuneen Vaasan ensimmäisen auton ensimmäinen matka satamasta Kauppatorin tuntumaan tehtiinkin hevosella vetäen, väistyivät hiljalleen hevoset autojen tieltä. Viime vuosina sähköpotkulaudat ovat ilmestyneet Vaasaan, ja vaikka autot nykyisin dominoivat kaupunkikuvaa kuin hevosenlanta aikoinaan, ennustankin yksityiselle kaupunkiautoilulle hevosten kohtaloa. Tähän löytyy viitteitä toisesta pohjoismaasta – viimeisen kymmenen vuoden aikana pyörällä töihin liikkuvien Kööpenhaminalaisten lukumäärä on kasvanut 36 prosentista 62 prosenttiin.

Tämä kaikki on kuitenkin pientä verrattuna siihen, mitä digitalisaatio ja merellinen rakentaminen tulee tarkoittamaan Vaasan ilmeelle. Olemmehan pystyneet muovaamaan kaupunkia uusien liikkumismuotojen tarpeisiin vanhan Setterbergin kaavan puitteissa. Vaikka kuuluisan Venetsiassa sijaitsevan Rialton sillan rakentamisesta oli kulunut jo lähes 300 vuotta, ei Setterberg liiemmin huomioinut merellistä rakentamista, kaavoituksessaan – etätyömahdollisuuksista puhumattakaan. Tätä varten tarvitsemme nyt uutta Setterbergiä, uutta visionääriä, luomaan Pohjolan Venetsiaa. 

Liikkumisen lisäksi myös koko yhteiskunta on murroksessa. Setterberg onnistui suunnittelemaan kaupungin joka kesti teollisuuden vaatimukset. Kuka suunnittelee sadan vuoden päähän, sen ajan 16-vuotiaille ilmiömäisen mielenkiintoisen paikan olla ja hengittää, oppia uutta ja rikastuttaa ympäristöään? Tulevaisuuden kaupungissa työnteko digitalisoituu. Itse tapa elää ja viettää aikaa, kuluttaa palveluita ja ottaa osaa kulttuurillisiin kokemuksiin muuttuu. Kaikki on lähempänä ja omassa metaversumissa koko ajan läsnä: opetus ja oppiminen, terveydenhoito, vapaa-aika, matkustaminen, työnteko.

Viimeviikkoiseen Wasa Water City -tapahtumaan osallistui poliitikkoja, virkamiehiä, yrittäjiä, sijoittajia ja tutkijoita. Tapahtuman henki oli erinomainen, ja osallistuneet olivat yksimielisiä siitä, että Vaasan täytyy näyttää toisenlaiselta kahdenkymmenen vuoden päästä, ja muutoksen täytyy alkaa nyt. Tämä vaatii rohkeita avauksia, ja syvällistä ymmärrystä yhteiskunnan murroksesta.

Janne Perttu

Kommentit (0)

Jätä kommentti