Fakta
0
0

Jasmin Granholm: Suomen seuraava kilpailuetu on parempi johtaminen

Olisi ollut helppo valita turvallisin vaihtoehto, kun Vaasan ja Uumajan välille päätettiin hankkia uusi laiva. Sellainen, joka olisi hoitanut tehtävänsä ja kuljettanut matkustajat satamasta toiseen. Sen sijaan täällä uskallettiin ajatella pidemmälle.

Aurora Botnia on osoitus siitä, mitä voidaan saavuttaa, kun sitoudutaan yhteiseen tavoitteeseen. Paikalliset maailmanluokan yritykset toivat alukseen uutta teknologiaa, ja alus toimii edelleen kelluvana laboratoriona, jossa kehitetään tulevaisuuden ratkaisuja. Rohkeus ei tarkoittanut riskin ottamista riskin vuoksi, vaan uskoa siihen, että hyvin valmisteltu ja yhdessä rakennettu ratkaisu kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Minusta siinä on tärkeä opetus myös suomalaiselle päätöksenteolle.

Suomessa julkinen keskustelu alkaa usein siitä, onko rahaa vai ei. Jos rahaa ei ole, seuraava keskustelu koskee leikkauksia. Harvemmin pysähdymme kysymään, voisimmeko tehdä saman asian paremmin. Uskon, että voisimme.

“Näin on aina tehty.”

Siinä on neljä sanaa, jotka pysäyttävät kehityksen tehokkaammin kuin yksikään budjettipäätös. Maailma muuttuu nopeammin kuin koskaan, eikä huomisen haasteita ratkaista eilisen toimintamalleilla vain siksi, että ne ovat tuttuja.

Suomi ei kärsi osaamisen puutteesta. Meillä on osaavia ihmisiä kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Usein kyse ei ole siitä, etteikö ratkaisuja olisi, vaan siitä, miten rakennamme järjestelmämme tukemaan niiden onnistumista.

Päätöksen tekeminen nähdään helposti työn päätepisteenä. Minun mielestäni se on vasta lähtölaukaus.

Suomalaisessa päätöksenteossa pitäisi siirtyä vaiheeseen, jossa emme mittaa onnistumista sillä, että laki on hyväksytty. Meidän pitäisi mitata sitä, saavuttiko laki tavoitteensa.

Suomessa on viime vuosina otettu tärkeitä askelia lainsäädännön seurannan ja jälkiarvioinnin kehittämisessä. Se on erinomainen suunta. Mielestäni seuraava askel on kuitenkin vielä ottamatta.Ehdotan kahta toisiaan täydentävää muutosta.

Ensimmäinen on toimeenpanotakuu. Jokaisen merkittävän lain yhteydessä pitäisi hyväksyä myös toimeenpanosuunnitelma. Miten uudistus toteutetaan käytännössä? Miten varmistetaan, että lakia sovelletaan yhdenmukaisesti koko Suomessa? Miten vaikutuksia seurataan?

Toinen ehdotukseni on, että merkittävimmät uudistukset tuotaisiin automaattisesti takaisin eduskunnan arvioitaviksi esimerkiksi vuoden tai kahden kuluttua niiden voimaantulosta. Tarkoituksena ei olisi etsiä syyllisiä, vaan oppia.

Saavutettiinko tavoitteet? Toimiko toimeenpano? Oliko vaikutuksia, joita emme osanneet ennakoida? Mitä voisimme tehdä seuraavalla kerralla paremmin?

Parhaimmillaan tämä loisi Suomeen jatkuvan oppimisen kulttuurin myös päätöksenteossa. Emme arvioisi uudistuksia löytääksemme syyllisiä, vaan löytääksemme parempia ratkaisuja.

Jokainen uudistus vaikuttaa kokonaisiin palveluketjuihin, viranomaisyhteistyöhön ja ihmisten arkeen. Hyväkään laki ei yksin ratkaise ongelmaa, jos sen ympäriltä puuttuvat toimivat rakenteet, riittävä ohjeistus tai yhtenäinen toimeenpano.

Uskon myös, että parempi johtaminen on paras tapa puolustaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Sen sijaan, että kysymme ensimmäisenä, riittävätkö rahat, voisimme useammin kysyä, käytämmekö nykyiset resurssimme parhaalla mahdollisella tavalla.

Parempi johtaminen ei automaattisesti tarkoita suurempia menoja. Kun uudistukset valmistellaan huolellisesti, toimeenpano onnistuu ja vaikutuksia arvioidaan järjestelmällisesti, vältetään päällekkäistä työtä, korjausliikkeitä ja turhia kustannuksia.

Aurora Botnia muistuttaa siitä, että parhaat ratkaisut syntyvät, kun uskalletaan ajatella toisin, tehdä yhteistyötä ja katsoa riittävän pitkälle tulevaisuuteen.

Toivon, että sama ajattelutapa näkyisi tulevaisuudessa yhä vahvemmin myös suomalaisessa päätöksenteossa. Suomen seuraava kilpailuetu ei synny pelkästään uusista innovaatioista tai suuremmista määrärahoista. Se syntyy siitä, että uskallamme johtaa paremmin.

Jasmin Granholm,

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja I Stadsstyrelsens ordförande

Kommentit (0)

Jätä kommentti