Makers ´Gallery´ssä on esillä näyttely ”Yhden päivän paratiisi”, jonka tekijällä on monta erilaista työroolia. Hän on Vaasan yliopiston työelämäprofessori, dosentti, viestintäammattilainen ja taidemaalari Elina Melgin, joka uskoo taiteen eheyttävään energiaan.
Taide syntyy teoksen ja kokijan vuoropuhelussa ja on aina ainutkertainen kokemus. Ei siis ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa tulkita taidetta, sanoo Elina Melgin. Taide paitsi luo yhteyden tekijän ja kokijan välille, myös stimuloi jakamaan kokemuksia muiden kanssa. Taide yhdistää ihmisiä ymmärtämään, ettei oma näkökulma ole ainoa oikea näkökulma.
Taide siis edistää ennakkoluulotonta vuorovaikutusta ja auttaa ihmistä ymmärtämään itseään.
– Olemme oman kulttuurimme tuotoksia ja kiinni toisissamme, velvoitteissamme ja omissa uskomuksissamme. Taiteen äärellä havahdumme pohtimaan asioita ja tunteita, jotka ovat olennaisia. Ne voivat olla haaveita, pelkoja, iloa tai surua – siis perustunteita, jotka ovat henkilökohtaisen energiamme perusta.
-Taide auttaa ihmisiä käsittelemään alitajuntaa tavalla, joka luo oivalluksia ja eheyttää.
Makers´ Galleryn näyttelyyn Elina on tuonut teoksia, joissa pohtii aikaa: sen tilapäisyyttä ja muutosta, joka tapahtuu ympärillämme koko ajan. Teokset ovat akryyli- ja öljymaalauksia, impressioita luonnosta tai heijastuksia kokemuksista. Yhden päivän paratiisi viittaa toisaalta haihtuvaan hetkeen ja toisaalta valoon.



Teokset voivat olla melankolisia tai jännittäviä. Kukin katsoja kokee teokset omalla tavallaan.
Elinan teoksia sanotaan unenomaisiksi. Häntä on kutsuttu klassiseksi koloristiksi ja töitä on verrattu niin William Turnerin kuin impressionistienkin teoksiin. Taiteen kentässä on tyypillistä lokeroida. Elina sanoo maalaamisprosessinsa lähtevän liikkeelle väristä ja intuitiosta.
-Punainen energisoi, sininen rauhoittaa reflektoimaan kokemuksia, jotka muuten ohittaisin liian nopeasti.
Elina Melgin on saanut maalaamiseen oppinsa yksityisopetuksessa Ranskassa. Taustalla on taide- ja kulttuurihistorian maisteriopinnot sekä tohtoriopinnot Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Taiteen parissa työskentelyä hän on tehnyt myös kirjoittajan ja taiteen promoottorin roolissa.
Kesällä Elina toimi Wasa Future Festivalin kansainvälisen taidenäyttelyn Butterflyn tuottajana. Hän on kirjoittanut lukemattomia kulttuuria koskevia artikkeleita, myös videokäsikirjoituksia. Elina edistää alueen kulttuuria myös roolissaan Vaasan yliopiston taidetoimikunnan vetäjänä ja vaasalaisen Hedmanin säätiön hallituksen jäsenenä.
Yhden päivän paratiisi, Elina Melginin maalauksia
Makers´ Gallery, Kirkkopuistikko 18, Vaasa
Avoinna 22.10-9.11.2025
Teksti: Rebekah Rousi
Henkilökuva: Sam Jamsen



