Ajankohtaista
0
0

Rämeitä-näyttely ottaa kantaa nykymenoon

Esa Luoto raapii kuvillaan roson esille pintakiillon alta

sloughpress03 sloughpress01

Juha Rantala

Aasalaissyntyisen, nykyään Pirkanmaalla vaikuttavan valokuvaaja Esa Luodon näyttely Rämeitä Valokuvagalleria Ibiksessä on huikea kantaaottava kuvakertomus niin urbanisoituneesta kaupunkimaisemasta kuin itseensä käpristyneestä alistuneesta luonnosta. Voisi luulla, että Esa Luoto masentaa kuvillaan katsojansa. Vaan eipä masenna, sillä niin maaseudun ankeat kuvat kuin myös kaupunkien kiviviidakkojen apaattisuus pysäyttää ja herättää. Katsoja saa shokkihoitoa, joka on myös valokuvataitelijan tarkoituskin.

Luoto haluaa ottaa kuvillaan kantaa. Hän käsittelee töissään mm. yhteiskunnallisia rakenteita, eriarvoistumista ja mielen maisemia. Keinona on nimenomaan valokuva, niin dokumentaariset kuvasarjat kuin myös vapaampi kerronta.

Valokuvasarja Rämeitä on esitetty useaan kertaan reilun vuoden aikana ja sisältö on matkalla muuttunut melkoisesti.

– Valokuvasarjaa on esitetty eri otteeseen näyttelyissä ja muissa medioissa. Sarja on kieltämättä elänyt matkan varrella. Kokonaisuus on nyt mittavampi ja ensimmäisestä esityskerrasta on mukana säilynyt ainoastaan kaksi valokuvaa.

Esa Luoto herättelee aivan tarkoituksella. Valokuvasarja kertoo konkreettisesti sen, että ihmiselon ristiriitaisuudet ja ongelmat ovat läsnä niin korvessa kuin kaupungissa.

– Haluan raapia kuvillani roson esille kauniin ja kullatun pintakiillon alta, tiivistää valokuvaaja näyttelynsä sanoman ydintä.

 

Kuvallista pohdiskelua

Neljä vuotta Pietarsaaren Noviassa valokuvausta opiskellut Luoto on huolissaan nykymenosta. Ihmiset ja luonto eivät voi hyvin. Luoto ei halua istua tumput suorina tekemättä mitään.

– Huolimatta siitä, asummeko satojen vai satojentuhansien ihmisten yhteisöissä, maaseudulla tai kaupungeissa, niin pahimpiin pelkoihin tänä päivänä kuuluvat yksinäisyys ja eristyneisyys. Nämä eivät ole mitään harhaa, sillä niillä on todettu olevan suora yhteys kansantauteihin. Pitää muistaa, että meidän kaikkien ihmisten tärkeimpiin henkisiin perustarpeisiin kuuluvat itsensä toteuttaminen, kuulluksi ja nähdyksi tuleminen, sekä kokemus hyväksynnästä ja rakkaudesta.

Luodon valokuvallista kerrontaa henkisesti ja aineellisesti rämettyvästä yhteiskunnastamme tehostavat mustavalkokuvat, jotka ovat oiva tehokeino.

– Kaikki liittyy kaikkeen. Ammennan myös muusta kulttuurista paljon. Elokuvat, musiikki, kirjallisuus ja yhteiskunnalliset asiat näkyvät joillakin tapaa töissäni. Koen edelleen kaikenlaisen luovan ilmaisun ensiarvoisena keinona helpottaa ongelmia kokemisen ja keskustelun avaajana niin yksilötasolla kuin yhteiskunnallisestikin.

 

Yksinolo voi olla myös lahja

Esa Luoto pohdiskelee valokuvasarjassaan ihmistä ja ihmisen osaa nyky-yhteiskunnassa.

– Vaativin osa ihmisellä on itsensä kohtaamisessa. Voit hukuttaa itsesi sosiaalisen median pyörteisiin, jonka jälkeen tajuaa, että välillä yksinolo voi olla lahja. Se on täysin eri asia kuin yksinäisyys.

Luodon mielestä ajan hengen mukainen individualismi on käsitetty väärin. Yhtäkkiä itsetutkiskelu mielletään samaksi kuin viestintäkanavien kyllästäminen eri paikoissa ja eri tilanteissa otetuilla selfieillä.

– Vain itsensä kohtaamisen kautta voi löytää tasapainon ja suunnan elämälleen. Kovinkaan moni ei ole valmis ottamaan selvää siitä hahmosta, joka katsoo peilistä sinua takaisin. Huudamme vain hiljaa sisäänpäin, sillä pelkkä ajatuskin sisimmän avaamisesta kammottaa. Tämä on suuri ja paikoin pelottava osa ihmisenä kasvamista, ja siksi tuo vaativa työ halutaankin hukuttaa sosiaaliseen hälinään.

Esa Luoto löytää paljon yhtäläisyyksiä maaseudun korvesta ja urbaanisuudesta.

– Minulle henkilökohtaisesti luonto merkitsee ennen kaikkea rauhoittumista. Kuljen paljon luonnossa kamera mukanani. Se kuitenkaan ei ole mikään itsetarkoitus.

Luoto keskittyy tällä hetkellä myös paljon erilaisiin yhteistyöprojekteihin.

– Tarkoitus on kehitellä kuvaustoimintaa mm. mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kanssa. Tämänkin näyttelyn kokonaisuus kattaa 16 valokuvaa, jotka on kehystetty Muotialan asuin- ja toimintakeskuksen työ- ja resurssipajassa. Yhdistys ilmoittaa toimialakseen kuntoutusta tukevan ja ennaltaehkäisevän mielenterveystyön, mikä liittyykin olennaisesti näyttelyn teemaan. Oli todella upea homma saada heidät mukaan tähän projektiin.

Myös näyttelyn avajaiset menivät putkeen ja olen suorastaan häkeltynyt väkimäärästä ja saamastani huomiosta ja positiivisesta palautteesta.

Esa Luodon valokuvanäyttely Rämeitä Valokuvagalleria Ibiksessä, Senaatinkatu 1, kaupungintalo, Vaasa, 15. lokakuuta saakka. Näyttely on avoinna ke-pe klo 12-18 ja la-su klo 12-17.

 

Kommentit (0)

Jätä kommentti