Ajankohtaista
0
0

KOVAN LUOKAN BÄNDEISTÄ AMMATTINYRKKEILYYN WsArenan syksy on tapahtumia täynnä

20161008_011005

 

Lappeenrantalainen musiikkityyliltään suomirockin ja metallin sekoitusta soittava Kotiteollisuus sai Vaasassakin puntit tutisemaan.

 

Juha Rantala

 

Viime vuoden maaliskuussa vietettiin Vaasan Varastokadulla uudenlaisen tapahtuma-areenan avajaisia. Toimitusjohtaja Ari Rintamäen liikeidealle moni hymähti tuolloin epäuskoisena; päivällä Wasasafen myymälänä ja varastotilana toimiva kokonaisuus muuntuisi illan tultua ja viikonloppuisin WsArenan nimellä toimivaksi tapahtuma-areenaksi ja anniskelupaikaksi.

– Puolitoista vuotta sitten ryhdyimme toteuttamaan varsin nopealla aikataululla unelmaamme. Avajaisissa esiintyi Paul Oxleys Unit ja sen jälkeen on WsArenalla vierailleet lähes kaikki Suomen terävimpään bändi- ja artistikärkeen lukeutuvat nimet sekä tunnettuja nimiä aina ulkomaita myöden. Tavallaan työmme kruununa voimme pitää nyt kaksi kertaa peräkkäisinä juhannuksina järjestettyä Lisää löylyä!-tapahtumaa, joka sai molemmilla kerroilla kiitosta järjestelyistä ja mahtavasta tunnelmasta niin esiintyjiltä kuin yleisöltäkin. Ja ensi mittumaarina räväytämme juhannusfestarit kolmannen kerran entistä komeammin, lupaa Rintamäki.

WsArenaa markkinoidaan tapahtuma-areenana ja sitä se sanan varsinaisessa merkityksessä myös onkin. Bändikeikkojen ohella Varastokadulla on nähty ja nähdään mm. ammattinyrkkeilyä, karaokea, juomalauluiltoja jne. ja areenaa on mahdollisuus vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin. Uutta on myös se, että WsArenan omissa tapahtumissa on jatkossa aina lauantaisin paikalla Erkin Grilli, joka pitää omalta osaltaan huolen siitä, ettei kenenkään tarvitse bailata nälissään. Hampurilaisia ja makkaraa loihtii herkuttelijoille itse Savuhovimestari Jaska Salmi.

WsArenan syksy on Ari Rintamäen mukaan mielenkiintoisia tapahtumia täynnä.

– Alkusyksyn ohjelma on päällisin puolin lyöty jo lukkoon, ja bändien osalta meillä on tarjota yleisölle todella kovia kotimaisia ykkösluokan nimiä, paikallisia kokoonpanoja sekä paljon, paljon muuta. Eräs syksyn odotetuin ja kiinnostavin tapahtuma on myös lauantaina 16. syyskuuta areenallamme käytävä huippuluokan kansainvälinen ammattinyrkkeilyilta.

 

Wiikatteesta Neljään Ruusuun

 

Jos on WsArenan Lisää löylyä!-tapahtuma tuonut kaupunkiin tukun huipputähtiä Suomen rocktaivaalta, niin tarjonta ei myöskään syksyn karkeloissa juuri kesätapahtumiin verrattuna kalpene.

– Neljä Ruusua on yleisökyselymme eniten toivottu vieras ja yhtyettä on yritetty monen monta kertaa saada Vaasaan. 11. marraskuuta tuo toive vihdoin toteutuu ja Neljä Ruusua kapuaa tuolloin WsArenan estradille. Kovan luokan hevibändi Turmion Kätilöt esiintyy 23. syyskuuta, toinen yleisön suosikki Wiikate 14. lokakuuta ja Vesterinen yhtyeineen esiintyy 28. lokakuuta, luettelee Rintamäki.

Tämän lisäksi paikallisten bändien (The Iltavuoro, SieluPuoli, Perilliset) Rock`n roll all night long-tapahtuma 2. syyskuuta, festivaalipitoinen Rock to Earth 9. syyskuuta ja Volumen show 27. lokakuuta täydentävät syksyn ohjelmistoa, jota myös mahdollisesti täydennetään tilanteen mukaan.

– Olemme yrittäneet vierailujen suhteen toteuttaa asiakkaidemme toiveita, siis buukata bändejä ja artisteja, jotka ovat yleisön mieleen. Selvää on, että välillä toiveet voidaan täyttää, toisinaan sitten taas ei. Olemme myös antaneet lukuisille paikallisille kokoonpanoille tilan ja mahdollisuuden esiintyämiseen. Laskujeni mukaan noin nelisenkymmentä paikallista artistia ja bändiä on esiintynyt tilaisuuksissamme, Rintamäki toteaa.

Musiikkimakuja on yhtä monta kuin kyselyihin vastaajiakin, mutta eniten vibraa ovat kuulijoille Rintamäen mukaan antaneet ainakin Klamydia, Poets of the Fall, Happoradio, Wiikate, Stamina, Kotiteollisuus, ruotsalainen Dynasty sekä Phil Rudd.

Paitsi artisteihin ja musiikilliseen tarjontaan, niin jatkossa WsArena panostaa yhä enemmän myös yleisön viihtyvyyteen.

– Lisää löylyä!-juhannusjuhlissa lisäsimme mm. anniskelupaikkojen lukumäärää ja otimme alueelle edelliskesää huomattavasti suuremman teltan. Hyvä äänentoistomme on myös saanut paljon kiitosta. WsArenan akustiikka on toiminut hyvin ja lavan kanssa on pärjätty.  Asiakkailta tullut positiivinen ja kiitollinen palaute antaa myös meille järjestäjille sen tarvittavan lisäkipinän, että sitä jaksaa kehitellä tapahtumia vieläkin paremmiksi ja yleisöystävällisimmiksi, Rintamäki kertaa.

Kommentit (0)

Jätä kommentti